Sofia Määttä (vas.) ja Jenna Dahlberg nähtiin keltavihreissä parin päivän ajan.

Joukkue sai vieraita Satakunnan suunnalta, kun Pallo-Iirojen pelaajat Sofia Määttä ja Jenna Dahlberg olivat tutustumassa toimintaan sekä harjoituksiin tiistaina ja keskiviikkona. Myös Pallo-Iirojen päävalmentaja Iiro Koivula oli paikan päällä Kaupissa keskiviikkona seuraamassa miltä treenit näyttävät.

Yhteistyösopimus Ilveksen ja Pallo-Iirojen välillä allekirjoitettiin keväällä ja Pallo-Iirojen päävalmentaja Koivula kertoi olevansa tyytyväinen sopimukseen. ”Tyytyväisiä ollaan ehdottomasti oltu. Ollaan saatu Loviisa (Helminen) ja Marjukka (Mikkonen) meille maaliin, joka on ollut vähän hankala paikka meille. Maalivahti on ihan hyvä juttu, ihan ketä vaan ei viitsi sinne laittaa”, Koivula kertoo hymyillen.

Mikkonen on käynyt pelaamassa yhden pelin, Helminen useamman. Myöskin puolustaja Julia Rytkönen kävi pelaamassa Pallo-Iirojen kanssa yhden ottelun Turussa TuWea vastaan.

”Meillä on 18 sopimuspelaajaa, joten tilanne on ihan hyvä, mutta kyllä lainapelaajat aina auttaa”, Koivula kertoi keskiviikkona Kaupissa.

Nuoret Määttä ja Dahlberg olivat edustusjoukkueen matkassa tiistain ja keskiviikon, päävalmentaja Koivula seurasi keltavihreiden harjoittelua keskiviikon treenien ajan.

Ykkösen sarjanousija Pallo-Iirot on aloittanut kauden hyvin, kun viidestä ottelusta on kasassa kaksi voittoa, kaksi tasapeliä ja yksi tappio. Sarjataulukossa joukkue on tällä hetkellä viidennellä sijalla.

Pallo-Iirojen uutisen pääsee lukemaan täältä: https://www.palloiirot.fi/?x254096=2746789.

Kaksikko pääsi myös vääntämään toisiaan vastaan.

Otteluennakko: TPS – Ilves – haussa toinen vierasvoitto putkeen
Otteluraportti: Ilves - KuPS 1-3