Naisten Liigan alaloppusarjan kärkikamppailu ONS-Ilves päättyi torstaina Ilveksen voittoon lukemin 0-1. Maalintekijänä oli vahvan pelin pelannut Emmaliina Tulkki (kuvassa). Kenttä kuhisi nuoria pelaajia ja kentällä nähtiin seitsemän pelaajaa viikon päästä starttaavasta tyttöjen U19 EM-karsintaryhmästä. Sarja on nuori ja tämä kamppailu oli varsinkin kahden nuoren joukkueen taisto, mutta Ilveksen kokeneet pelaajat kuten Kaisa Björn, Maria Alanko sekä Elina Myllymäki toivat kokemuksen myötä kehittyvää kovuutta kentälle ja ehkä juuri tämä oli se tekijä mikä käänsi tämän ottelun Ilvekselle. 

Pelin alku oli hienokseltaan ONS:n hallintaa, mutta Ilves puolusti omaa maalin edustaa paremmin kuin kertaakaan tällä kaudella. Tekemisessä näkyi taistelutahto ja Ilveksen nollapeli omaan päätyyn oli täysin ansaittu. Vartin pelin jälkeen ottelu kääntyi Ilvekselle ja oululaisten pitäessä linjaansa korkealla Ilves pääsikin muutamaan läpiajoon, mutta Myllymäen tolppalaukausta lähemmäksi ensimmäisellä jaksolla ei päästy.

Toinen jakso alkoi myös tasaisissa merkeissä. Mutta jakson vanhetessa peli kääntyi taas keltapaitojen hallintaan. Maalia saatiin kuitenkin odottaa 79 peliminuutille saakka, kunnes vaihdosta sisään tullut Jade Bergius, antoi hienon läpiajon päätteeksi pallon Tulkille, joka sijoitti pallon varmasti verkkoon. Viimeinen kymmenminuuttinen olikin rauhattomampaa peliä Ilvekseltä, mutta puolustuslinja Julie Forssin ja Maaria Rothin johdolla hoisi ONS:n hyökkäyksien alut mallikkaasti, eikä mitään vaarallista lopussa enää nähty. 

Taisteluvoitto, sekä kehitystä molempien päiden viimeisellä kolmanneksella. Harjoittelu jatkuu ja ensiviikon TU19 EM-karsintaan Ilvesläisistä lähtevät Tulkin ja Forssin lisäksi valmistautumaan Nea Lehtola, Tuulia Mikkola, sekä Annika Laihanen.

Jalkapallogolfia ja TU19 EM-karsintapelejä
Ilvekselle kohtalokas tappio