Ilveksen naiset pelaavat sunnuntaina 14.8. Tammelassa ja vastaan asettuu ONS Oulusta. Ottelu pelataan klo 13.00. Sarja on ollut tänä vuonna ennätys tasainen ja Ilves joutuu vielä taistelemaan jokaisesta pisteestä pelatakseen tälläkin kaudella viimeisen kierroksen yläloppusarjassa. ONS puolestaan on näistä kahinoista jo tippunut, mutta nuori joukkue muutamalla ulkomaanvahvistuksella, ei varmasti tule päästämään Ilvestä helpolla. Alkukaudesta näytti, että ONS taistelee aivan kärjen tuntumassa, mutta muutama harmittava viimehetken tappio on taannut sen, ettei sarjanousija ONS vielä tänä vuonna pelaa aivan kirkkaimmista sijoista.

_DSC8295

Ilveksen joukkueessa ollaan valmiita taistelemaan jokaisesta pisteestä loppuun saakka. Tilanne on pelaajille selvä ja selvää on ollut myös kuluneen viikon harjoituksissa, että täältä tulee pistenälkäinen Ilves. Hieman uusia tuulia on Ilveksen pelaavassa kokoonpanossa luvassa ja keskikentän parivaljakko on mielenkiintoista seurattavaa. Kokenut Kaisa Björn on yksi Suomen parhaista keskikenttäpelaajista ja nuori Emmaliina Tulkki on rohkealla pelityylillään sarjan yksi mielenkiintoisimmista hahmoista. Tervetuloa kannustamaan Ilvestä Tammelaan sunnuntaina.

 

Viikon futisfakta: maali

Tärkeät pisteet Ilvekselle
Pisteet karkasivat Turkuun