Ensimmäinen puoliaika

Ottelu alkoi ihan mukavan vauhdikkaasti ja molemmilla joukkueilla olikin heti alussa mahdollisuus maalintekoon. Peli aaltoili kenttäpäädystä toiseen ja yleisö näkikin hyvää jalkapalloa heti alusta alkaen. Ensimmäinen maali syntyi kun 13. peliminuutti oli pyörähtänyt käyntiin. Ilveksen Moona Talka pääsi katkaisemaan espoolaisten syötön maalivahdille ja laukoi pallon hallitusti maalin perukoille.

Maalin jälkeen pelin tempo hiukan laski ja pelaaminen tapahtui pääosin keskialueella, kunnes Ilves alkoi ottamaan ohjia enemmän käsiinsä. Emäntäjoukkue pystyi paremmin pitämään palloa hallussaan ja iskemään nopeilla vastahyökkäyksillä. Puolen tunnin kohdalla Jenni Kantanen pääsi hyvästä paikasta laukomaan, mutta pallo vieri hiukan takatolpan ohi.

Espoolaisten hyökkäykset kariutuivat loistavasti pelanneeseen ilvespuolustukseen, joka tyylikkäästi sai eliminoitua vieraiden maalintekoyritykset. Ennen taukovihellystä oli Ilveksellä mahdollisuus tehdä toinenkin maali, mutta tällä kertaa FC Hongan puolustus pystyi Heta Olmalan laukauksen blokkaamaan.

Toinen puoliaika

Toinen jakso alkoi Ilveksen vahvalla painostuksella ja espoolaisten puolustus joutui venymään parhaimpaansa pitääkseen lukemat säilymättömänä. Kotijoukkue pystyi vyöryttämään hyökkäyksiään jatkuvasti kohti Hongan maalia. Toisen maalin Ilves iski lopulta 59. minuutin tullessa täyteen, kun vaihdosta sisään juossut Saana Tuomala laukoi pallon vastustamattomasti vieraiden verkkoon. Pirteästi pelannut Kantanen tarjoili hänelle todellisen namusyötön, josta Tuomala pääsi maalinsa iskemään.

FC Honka pääsi peliin vielä mukaan, kun Wilma Spets laukoi hienolla laukauksella kaukaa pallon takanurkkaan 62. minuutilla. Tämän jälkeen espoolaiset pystyivät ottamaan hiukan peliä haltuunsa, mutta kotijoukkueen puolustus kesti vieraidensa rynnistyksen.

Molemmat joukkueet olivat lähellä maalintekoa ja varsinkin Aino Rasisen kaukolaukaus sai yläriman tärisemään oikein kunnolla, Kylmää vettä Ilveksen niskaan kaatoi kuin varkain espoolaisten Tiia Savolainen, joka pääsi aivan vapaasti sijoittamaan pallon kotijoukkueen verkkoon.

Ottelun ratkaisu nähtiin 86. minuutilla, kun vieraiden Inka Kaivola laukoi rangaistuspotkusta pallon varmasti maaliin. Viimeiset minuutit Ilves haki raivoisasti tasoitusta, mutta espoolaisten puolustus kesti kotijoukkueen painostuksen.

Ottelu oli melkoisen kaksijakoinen. Ilves oli hallitsevampi joukkue vielä toisen jakson alussakin, mutta FC Hongan onnistuessa kaventamaan, siirtyi ote enemmän vieraille. Ilves putosi tappion myötä sarjataulukossa 8. sijalle.

Ilveksellä on seuraavavaksi kaksi vierasottelua, kun se kohtaa sekä HJK:n että TiPS:n vieraskentillä. Seuraava kotiottelu pelataan Tammelan stadionilla lauantaina 5.9. ja silloin vastustajana on Åland United. Tervetuloa kannustamaan Ilves silloin kotivoittoon!

Otteluennakko: HJK – Ilves – matka käy Klubin vieraaksi
Otteluennakko: Ilves – FC Honka – tasapisteissä taistelemaan Tammelaan