
Ilves – KuPS 1-3 (0-2)
Kuopiolaiset saapuivat sateiselle Tampereelle lauantaina ja ryöväsivät kolme pistettä Pohjois-Savoon.
Molemmilla joukkueilla oli jo ottelun alkupuolella hyviä maalipaikkoja, kun muun muassa 22. peliminuutilla kotijoukkueen Moona Talka teki itselleen tilaan ja osui lopulta laukauksellaan ylärimaan. Avausosumasta vastasivat kuitenkin vieraat ja vielä tarkemmin vieraiden numero 10, Aino Kröger.
25. minuutin kohdalla oikealta puolelta kulmaa antanut Kröger sai pallon palautuspostina takaisin, otti pari askelta keskemmälle ja nosti pallon takakulmaan kuudentoista-alueen kulmalta. Maalivahti Annika Laihanen ja tolpalla ollut Noora Hämäläinen olivat voimattomia noston edessä.
Vauhtiin päästyään, Kröger viimeisteli toisen maalinsa reilun puolen tunnin jälkeen. ”Pulla” Forss joutui rikkomaan vieraiden Gentjana Rochia parissa kymmenessä metrissä keltaisen kortin arvoisesti. Valkoisissa pelanneet vieraat saivat vapaapotkun ja pallon taakse asettui vasurinsa kanssa Kröger. Krögerin kova laukaus painui samaan vasempaan yläkulmaan mihin ensimmäinenkin maali syntyi.
Tauolle siirryttiin kuopiolaisten kahden maalin johdossa ja Ilves lähti kirimään tätä johtoa toiselle puoliajalle. Pallo ei vain meinannut millään löytää tietään vieraiden maaliin ja seuraavan osuman iskikin taas vierasjoukkue. Kuopiolaisten pitkähkö pyöritys kotijoukkueen päässä tuotti tulosta 65. minuutin kohdalla, kun vasemmalle laidalle vapaaksi jäänyt Anni Hartikainen nosti pallon yli vastaan tulleen Laihasen.
Ilves sai vartti ennen ottelun loppua hieman lohtua, kun kuopiolaisten kulmapotku kääntyi hienolla syöttökuviolla läpiajoksi toiseen päähän. Rosa-Tuulia Mikkola voitti pääpallon omassa boksissa ja Roosa Tuominen ja Saana Tuomala taistelivat ja taiteilivat pallon hienosti spurtin tehneen Mikkolan juoksulinjalle. Pirteästi esiintynyt Mikkola nousi boksiin saakka, lähti ohittamaan vieraiden maalivahti Emma Immosta ja tämä kaatoi Ilves-hyökkääjän. Immoselle keltainen kortti ja pallo pilkulle.
Tilanteesta seuranneen rangaistuspotkun toimitti verkon perukoille keskikentän Tuuli Enkkilä. Oikeaan alakulmaan uponnut pilkku oli Enkkilän kauden toinen maali ja toinen rangaistuspotkumaali. Edellinen osuma syntyi HJK:ta vastaan myös kotona.
Ottelu päättyi aurinkoisessa säässä 90 minuutin jälkeen lukemiin 1-3. KuPS nousi voitollaan yhden sijan ylemmäksi sijalle viisi, keltavihreät ovat viiden kierroksen jälkeen edelleen kahdeksannella sijalla.
Yleisöä Tammelan stadionilla oli lauantaina 242 katsojan verran. Seuraavan kerran Ilves pääsee ottelemaan ensi viikon sunnuntaina, kun sarjassa viimeisenä majaileva TPS vastaanottaa vieraansa Turkuun. Ottelu Turussa alkaa sunnuntaina kello 16.