Ilves kohtaa lauantaina Myyrmäen jalkapallostadionilla PK-35 Vantaan. Kyseessä on yläloppusarjan kolmas ja samalla kauden kolmanneksi viimeinen ottelu. Ottelu käynnistyy kello 15.00.

Naisten Liigan ratkaisukierrokset ovat käsillä ja myös Ilveksellä on suuri rooli mestaruustaistelussa. Joukkue kohtaa seuraavilla kierroksilla sarjan mestaruudesta taistelevat PK-35 Vantaan, sekä FC Hongan. Samalla Ilves lähtee viimeisille kierroksille tavoitteenaan pitää nykyinen sijoitus, joka on viides.

Syyskuun alun TPS ottelun jälkeen Naisten Liigassa jäätiin maaottelutauolle ja sen vaikutus näkyi positiivisessa mielessä myös petopaitojen harjoituksissa, kun noin puolet kokoonpanosta oli maajoukkuetehtävissä sarjatauon aikana. Tauon aikana Harjoituksissa on menty kovaa mukaillen pelikauden rasitusta ja tämän viikon loppua kohti myös maaottelukomennuksiltaan palanneet pelaajat ovat liittyneet mukaan harjoitusvahvuuteen.

Yläloppusarjan kaksi ensimmäistä ottelua eivät ole sujuneet Ilvekseltä parhaalla mahdollisella tavalla tuloksellisesti ja joukkue lähtee nälkäisenä haastamaan kauden suurinta mestarisuosikkia ja hakemaan samalla loppusarjan avauspisteitä ilman suuria paineita.

PK-35 Vantaa on sarjataulukossa toisella sijalla kaksi pistettä FC Hongan takana, joten vantaalaisille ottelu on mestaruustaistoa ajatellen pakkovoitto. Kaikki tietävät ”Punamustien” laadun, mutta kuten kauden aikaisemmatkin ottelut ovat osoittaneet, onnistuessaan Ilves pystyy laittamaan kotijoukkueen kovaan paikkaan.

PK-35 voitti molemmat alkusarjassa pelatut ottelut maalein 3-1.

”Kova matsi tulossa. PK-35 on ollut jälleen totutun kova tällä kaudella ja osoittanut sen myös meille kahdessa aikaisemmassa kohtaamisessa”, päävalmentaja Ville Väisänen pohtii.

Joukkueen pelaajatilanteeseen päävalmentaja on tyytyväinen.

”Meidän pelaajatilanne on hyvä ja joukkueen sisällä onkin hyvä kilpailutilanne pelipaikoista.”

Väisänen näkee ottelun merkityksen tärkeänä myös tulevaisuuden kannalta.

”Voidaan lähteä isoimmitta paineitta otteluun, tulosta kuitenkaan unohtamatta. Voitto tietysti halutaan, mutta myös hyvää oppia ja kokemusta jatkoon”, Väisänen päättää.

Ilves Naisten päävalmentajana jatkaa Ville Väisänen
Otteluraportti: Ilves – TPS