Huomenna 30.9. klo 15.00 Tammelan nurmen sijaan Ilveksen naiset kohtaavat TiPS:n Kaupin uudella tekonurmella.

Peli tulee olemaan mielenkiintoinen, sillä molemmat joukkueet ovat alaloppusarjassa voittaneet viimeiset ottelunsa. Ilveksellä takana kolmen tappiottoman ottelun putki. Edellinen kohtaaminen TiPS:n kanssa päättyi Tikkurilassa tasatulokseen. Molemmilla joukkueilla oli mahdollisuus kyseisessä ottelussa useampaankin osumaan, mutta maalivahdit vetivät pidemmän korren.

Edellisellä kierroksella Ilves kohtasi kotona Pallokissat, josta saaliina oli kolme pistettä. Ilves on alkanut myös saamaan puolustuspeliä uomiinsa, sillä viimeisessä kolmessa ottelussa vastustaja on onnistunut viimeistelyssä kolmesti, lisäksi näiden kolmen ottelun jaksossa viimeisessä pelissä vastustaja ei onnistunut kertaakaan.

Ilves johtaa alaloppusarjaa 24 pisteellä ja tällä hetkellä TiPS on karsijan paikalla 16 pisteellä. TiPS:stä kolmen pisteen päässä on ONS. TiPS:llä on mahdollisuus kavuta karsijan paikalta ja tiputtaa siihen ONS vielä näiden viimeisten kierrosten aikana. Tämän kierroksen jälkeen alaloppusarjassa on vielä kaksi kierrosta.

Ilves on päässyt harjoittelemaan hyvin menneellä viikolla. Kannattaa tulla paikan päälle katsomaan, siirtyykö harjoitusten hyvä vire myös otteluun.

Ilveksen Ollipekka Ojala kommentoi tulevaa koitosta ”Odotettavissa on aika erilainen peli kuin viikko sitten. TiPS pyrkii pallollisessa pelaamisessaan etenemään aika paljon myös linja kerrallaan, joten se tietenkin lisää meidän mahdollisuuksia saada riistoja hyvillä alueilla ja siitä edetä maalintekoon. Pallokissoja vastaan pääosin tilanteet tuli meidän oman pelin avaamisen kautta. Olemme kehittyneet kokonaisvaltaisesti meidän pelaamisessa ja nyt onkin hyvä verrata peliämme suhteessa TiPS:aan, joka kohdattiin kolme viikkoa sitten. Pelin siirtyminen Kauppiin voi sinänsä olla hyvä asia pelin intensiteetin kannalta, odotankin meidän joukkueelta aktiivista pelaamista. On hienoa, että Emmaliina Tulkin paluu prosessi etenee aikataulussa ja pystymme häntä taas peluuttamaan pikkaisen enemmän, se tietenkin tuo meidän hyökkäyspelaamiseen lisää juonikkuutta, kuten viime sunnuntaina nähtiin.

Otteluraportti: Ilves – TiPS 0-1 (0-1)
Otteluraportti: Ilves – Pallokissat 2-0 (0-0)