Ilves kohtaa lauantaina Åland Unitedin Tammelan Stadionilla klo 14:00. Kauden ensimmäisessä keskinäisessä kohtaamisessa saarella päädyttiin tasatulokseen 1-1. Roosa Tuominen iski tuolloin tärkeän tasoitusmaalin.

Edellisessä kotiottelussaan KuPS:ia vastaan Ilves pystyi katkaisemaan hienosti neljän ottelun mittaisen tappioputkensa 3-0 voitolla uuden päävalmentajansa Mika Lahtisen johdolla. Maalintekijöinä kunnostautuivat Aino Varkoi, Jenni Kantanen sekä Noora Hämäläinen. Viime viikolla Helsingin vierailu vahvaa HJK:ta vastaan tuotti 5-1-vierastappion. Roosa Tuominen iski Ilveksen ainokaisen osuman tuossa ottelussa kasvattaen kauden maalimääränsä jo seitsemään osumaan.

Åland United saapuu Tammelaan katkaistuaan oman voitottoman putkensa edellisessä ottelussa Myrania vastaan. Paikkansa ylemmässä jatkosarjassa varmistanut saarelaisjoukkue on tällä hetkellä sarjataulukossa neljännellä sijalla, tasapistein JyPK:n sekä KuPS:n kanssa. ÅU:n päävalmentaja Samuel Fagerholmin mukaan joukkue lähtee tavoittelemaan mitalia. ”Meillä on nyt kahdeksan pistettä matkaa pronssiin ja pelissä on vielä 18 pistettä”, tyytyväinen valmentaja toteaa. TiPS pitää tällä hetkellä tuota kolmatta sijaa hallussaan.

”Olemme saaneet hyvän ja ehjän harjoitusviikon alle ja lähdemme luottavaisin mielin lauantain otteluun. Flunssa-aalto tosin ei ole jättänyt meidänkään joukkuettamme rauhaan, mutta saamme loukkaantuneita pelaajia toivottavasti takaisin tähän otteluun, joten tilanne pelaajiston suhteen on paranemaan päin. Myös pitkään joukkueessa harjoitellut yhdysvaltalainen Lynsey Kelly on viimein käytettävissämme ja tuo loppukaudeksi varmasti hyvän lisän joukkueeseen, koska pelaajamäärämme on ollut niukka viime aikoina. Viime ottelusta HJK:ta vastaan saimme jälleen vastauksia pelillisiin asioihin ja olemmekin viikon aikana käyneet läpi ja harjoitelleet muutamia esille nousseita kehityskohteita. Itse ottelussa emme missään nimessä esittäneet parastamme ja lisäksi ärsytetty HJK pelasi erittäin vahvan ottelun. Meidän on pystyttävä parantamaan ja selkeyttämään oikeastaan kaikkia pelin vaiheita ja kovasti töitä teemme, että näin myös tapahtuu. Åland United on totutusti hyvän materiaalin omaava joukkue, jossa on varsinkin puolustuspäässä valtakunnan kärkiosaamista. He ovat pelanneet tasaisia otteluita, joissa maalimäärät ovat pysyneet suhteellisen pienenä ja heillä on selkeä ajatus siitä, miten he hyökkäävät ja puolustavat. Meidän täytyy pystyä ottamaan heidän vahvuutensa pois ja uskon, että sitä kautta olemme vahvoilla. Toki peruspelaamisemme tasonkin on oltava paljon parempi, kuin viime otteluissa. Lisäksi vastaan tulee hyvä erikoistilannejoukkue, joten niissäkään tilanteissa emme voi hetkeksikään nukahtaa tai olemme ongelmissa. Toivottavasti saamme kotiyleisöstä samanlaisen voimavaran, kuin viime kotiottelussa Kupsia vastaan. Oli hieno huomata, miten varsinkin ottelun loppua kohti yleisö eli pelissä mukana ja antoi hyvin taistelleelle joukkueella vielä lisävoimia.” Ennakoi päävalmentaja Mika Lahtinen

Ilveksen kausi jatkuu lauantaisen ottelun jälkeen alemmassa loppusarjassa yhdessä TPS:n, ONS:n sekä IK Myranin kanssa. Ilveksen nuorekas ja energinen joukkue haluaa voittaa alemman jatkosarjan ja hamuaa täyttä pistepottia myös runkosarjan viimeisestä ottelusta. TPS on tällä hetkellä Ilvestä kolme pistettä edellä.

Ilves – Åland United 24.8. klo 14:00 Tammelan Stadion
Liput 7 € / 5 €

Otteluraportti: Ilves – Åland United
Otteluraportti Ilves – Kups