Ilves – PK-35 Vantaa 1-3 (1-1)

Ilves siirtyi ottelussa johtoon, mutta PK-35 käänsi ottelun toisella puoliajalla ja voitti. 

22’ Roosa Tuominen, 1-0
37′ Kaisa Collin, 1-1
53′ Olga Ahtinen, 1-2
64′ Olga Ahtinen, 1-3

Yleisöä: 351
Keltaiset kortit, Ilves: –
Keltaiset kortit, PK-35: –
Erotuomari: Juho Nieminen

Ottelupöytäkirja

 

Ilves kohtasi PK-35 Vantaan sunnuntaina Naisten Liigan kärkikamppailussa. Ilves siirtyi ottelussa johtoon, mutta lopulta PK-35 näytti kovuutensa ja otti täydet kolme pistettä Tammelasta mukaansa 3-1 voitolla.

Ottelun alku eteni tasaisissa ja tunnustelevissa merkeissä. Varsinaisille maalipaikoille ei kumpikaan joukkue kuitenkaan vielä tässä vaiheessa päässyt.

Ottelun avausmaali syntyi 22. minuutilla upealla tavalla, kun Sanni Ojanen lähetti kovan syötön puolustuslinjasta Roosa Tuomiselle. Nuori hyökkääjä teki loistavan nopean käännöksen ja lähti kuljetukseen kohti maalia vantaalaisten maalia. Roosa päätti kuljetuksensa oikean jalan laukaukseen 25:stä metristä ja pallo painui vastustamattomasti maalin takanurkkaan. Komea maali oli Tuomiselle jo kauden kuudes osuma.

Maalin jälkeen Ilveksellä oli vielä hyvä ja aktiivinen ote mutta ensimmäisen puoliskon loppua kohti PK-35 otti ottelussa kuskin paikan. Vantaalaiset vyöryttivät hyökkäyksiä Ilveksen päätyyn, eikä Ilves saanut enää omaa pallollista peliään toimimaan. Ottelun tasoitus syntyi 37. minuutilla, kun Kaisa Collin pelattiin läpiajoon, eikä maalivahti Annika Laihanen voinut kovalle laukaukselle mitään. 1-1 tilanne jäi samalla taukolukemiksi.

Toinen puoliaika jatkui hyvin pitkälti samanlaisena, kuin ensimmäinenkin. PK-35 Vantaa hallitsi ja Ilves iski vastaan. Ilves pääsi myös ajoittain hyviin riistoihin mutta erityisesti viimeiset ratkaisut jättivät toivomisen varaa.

PK-35 siirtyi johtoon 53. minuutilla. Ilves ei saanut siivottua pelivälinettä pois omalta alueeltaan ja lopulta pallo ajautui Olga Ahtiselle, joka ajoi rangaistualueelle ja sijoitti pallon varmasti maalin takanurkkaan.

Hetkeä myöhemmin Ahtinen maalasi illan toisensa, eikä Ilves tämän jälkeen enää kyennyt kunnolla haastamaan vahvaa ja rutinoitunutta vierasjoukkuetta.

Ottelun lopussa Ilves sai taas syöttöpelinsä paremmin kulkemaan, mutta tällä kertaa liian myöhään, eikä todellista kiriä enää saatu aikaiseksi.

Ottelu päättyi vantaalaisten ansaittuihin voitonjuhliin ja näin siitä tuli ensimmäinen joukkue tällä kaudella, joka on Ilveksen pystynyt Tammelassa kaatamaan.

Ilves jatkaa sarjassa viidentenä ja taistelu yläloppusarjan paikoista jatkuu ensi lauantaina Tammelassa, kun vastaan asettuu sarjakärkeen noussut FC Honka.

Tervetuloa silloin kannustamaan Ilves voittoon sarjakärjestä!


 

Video

Kuvagalleria

Kokoonpanot

Ilves

Avauskokoonpano

2 Forss Julie

4 Pohjoismäki Anniina

5 Bergius Jade (77′ 3 Lauermaa Sini) 

11 Tuominen Roosa

12 Laihanen Annika

13 Ärväs Roosa

15 Roth Maaria (Kapt) (46′ 9 Kattainen Sara)

16 Vesaniemi Eini

19 Ojanen Sanni

21 Salmijärvi Johanna (67′ 14 Rasinen Aino)

24 Lehtola Nea

Vaihtopenkki

1 Inget Sara

22 Rannikko Heidi

PK-35 Vantaa

Avauskokoonpano

1 Oikarinen Velma

3 Peltonen Tiia

6 Nurmela Mimmi

7 Ahtinen Olga

10 Collin Kaisa

13 Saarinen Sanna (Kapt)

14 Salmi Elina (74′ 26 Toivanen Roosa)

16 Mustajoki Selina

17 Barck Mette (71′ 20 Nyström Eva)

21 Jaakonsaari Tia-Maria

28 Bröijer Roosa (82′ 8 Väisänen Vilma)

Vaihtopenkki

12 Mäkelä Henriikka

18 Hopponen Ella

22 Raustola Ida

23 Kosunen Alina

Otteluennakko: Ilves – FC Honka
Otteluennakko: Ilves – PK-35 Vantaa